22. marraskuuta 2013

Rings & Photo booths & Others

Ah, ihanaa, perjantai! Ja huomenna luvassa on hemmottelulauantai. Käydään hakemassa muutamia hääkakkuvaihtoehtoja Ph7 konditoriasta kotimaisteluun. Lisäksi käydään taas AU3:ssa keskustelemassa Jussin sormusmalleista, jotka hän lähetti muutama päivä sitten. Mallit on ihan kivoja, ja juuri sellaisia mistä keskusteltiin, mutta mun on todella vaikea kuvitella miltä ne näyttäisivät luonnossa. Kokeilin edellisellä vierailulla siis epäsymmetristä rivisormusta jonka pohjalta Jussi teki nyt yhdeksän eri ehdotusta. Niistä sain idean, että mitä jos kivet alkaisivat pienempänä yhdestä nurkasta ja suurenisivat toiseen nurkkaan..

Ollaan nyt enemmän tai vähemmän päätetty, että juhlapaikalle tulee Photobooth. Kuvaajaksi pyydämme sitten jonkun bestmaneista, emmekä ota valokuvaajan pakettia - tällä säästämme pari sataa euroa. Jossain vaiheessa täytyy askarrella kaasojen kanssa photobooth koristeita, vihdoin voin hyödyntää tätäkin naisvoimaa! ;-) Löysin netistä muutamia kivoja kuvia, joissa on vähän erilaisia kylttejä ja asusteita. Näistähän tulisi ihan mahtavia kuvia!

 
Hääblogi
Lähde


Hääblogi
Lähde

Sulhohan ehti jo lähettää Save the Date viestin viime viikolla kutsutuilleen - tyypilliseen tapaan keskellä yötä. Kun sitten seuraavana päivänä kyselin kuinka monelle kutsu oikeastaan lähti, oli vastaus 81 henkilöä.. siis mitä! Meillä piti olla enintään 110 vierasta, ilmeisesti minulle jää siis vain 29 vieraan kiintiö! Tietysti osa vieraista jättää tulematta, mutta toivotaan ettei mennä kovin paljon 110 vieraan yli.. ollaan muuten semi-konkurssissa! :-D 

2 kommenttia:

  1. :D ihana sulho! Mutta oliko niin, että sulhon suurin osa ellei kaikki kutsuttavista tulisi lentomatkan takaa?
    Näin ollen ei varmasti (onneksi ja harmiksi) kaikki mitenkään pääse juhlimaan teidän häitä. Voit siis hyvillä mielin laittaa omat save the dateit myös matkaan isommalle porukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, joo, aikamoinen yllätys. No Intiasta tulee vain 8hlö perheenjäseniä ja lisäksi hän on kutsunut 4 kaveria, jotka todennäköisesti eivät tule. Ollaan jo tosin saatu muutama vastaus että perheenlisäystä odotetaan samoihin aikoihin, joten muutamia on jo ilmoittanut olevansa estynyt. Tavallaan onneksi. ;-)

      Poista