15. elokuuta 2014

Jälkiviisauksia & loppuanalyysia

Hääpäivästä on jo lähes kolme kuukautta aikaa (kolme!) ja tässä ajassa olen ehtinyt käydä päivää läpi muistojen ja kuvien kautta. Päivä oli ihana, kiireinen, väsyttävä, ja ikimuistoinen. Häitämme suunniteltiin yli vuosi, ja jokaista yksityiskohtaa yritettiin miettiä, mutta eihän kaikkeen voi mitenkään aina varautua. Olen iloinen, että moni idea ja suunnitelma toteutettiin. Kaikki ei tietysti mennyt kuin Strömssössä.. Alla siis oma jälkiviisauslistaus tuleville morsiammille.

1. Älä unohda lisätä puuteria ja huulipunaa päivän aikana. Tajusin vasta hääpäivän iltana, että koko päivä oli mennyt korjailematta meikkiä. En lisännyt puuteria tai huulipunaa kertaakaan hääpäivän aikana, yksinkertaisesti vain unohdin sen kaikessa muussa hässäkässä. Päivän aikana olin koko ajan juttelemassa jonkun kanssa, ruokailemassa, tai osana ohjelmaa. Olisin halunnut varmistaa, ettei naama kiillä jokaisen vieraan kuvissa. Olen muutenkin laiska korjailemaan meikkiä päivän aikana, mutta hääpäivästä jää ikuiset muistot, jotka toivoisi olevan vähän mattapintaisemmat.. 

2.  Huomioi juhlatilan sopivuus jatkobileisiin. Kasino oli varattu juhliimme klo 01 asti, eli tunnin pidempään kuin mitä perussopimukseen kuuluu. Kasinolla ei muutenkaan ollut mahdollisuutta juhlia aamuun asti, joten meille oli selvää että vieraat jatkavat juhlia keskustassa. En halunnut lähteä baariin hääpuvussa, enkä hankkia "bilemekkoa", mutta silti juhlat tuntuivat loppuvan liian aikaisin. Halusimme kuitenkin lähteä juhlista hiukan ennen valomerkkiä ja loppusiivouksia.

3. Sovi kuvaajan kanssa tarkasti millaisia kuvia haluatte häistänne.  Meillä oli mahtava kuvaaja, Jussi Rekiaro, jolta saatiin paksu nippu hienoa hääkuvia ja upeita potretteja. Yksi asia jäi tosin harmittamaan - joukossa ei ole yhtäkään kokovartalokuvaa hääpuvustani. En jotenkin ollut maininnut asiaa erikseen, enkä edes miettinyt sitä, koska oletin sen olevan sanomattakin selvää. Nyt jälkeenpäin harmittaa, että en näe hääpukua kokonaisuudessaan mistään kuvasta. Onneksi muutamalla vieraalla on kuvia kirkon käytävältä. 

4. Käy hääpäivän aikataulu läpi bestmanien ja kaasojen kanssa. Tein tarkat excelit kunkin avustajan tehtävistä (mitä, missä, milloin), jotta kenelläkään ei ole epäselvyyksiä tehtävistä. Jätimme juhlatilan ohjelman kaasojen ja bestmanien vastuulle, joka oli erittäin hyvä meidän mielenrauhamme takia. Toisaalta, olisimme näin jälkiviisaina ehkä muuttaneet muutaman ohjelman paikkaa ja tehneet muutaman asian toisin. Tämä riippuu tosin hääparista ja kuinka paljon haluavat "kontrolloida" illan kulkua. Minä olen enemmän kontrollifriikki.. ;-)

5.  Sovi soittolistasta etukäteen vastuuhenkilön kanssa. Soittolistasta vastasi meidän häissä seremoniamestari sekä bestmanit. Musiikki soi alkuvastaanoton aikana, sekä ruokaillessa ja laitettiin tietysti pois ohjelman ja puheiden ajaksi. Kaikki meni muuten hyvin, mutta huomasin että aina kun soittolista käynnistettiin uudestaan, se alkoi alusta. Vieraat kuulivat samat alun 10 kappaletta illan aikana varmaan kahdeksan kertaa..! Noh, ei maailma siihen kaadu, mutta myönnän että jossain vaiheessa hääpäivää meinasin sanoa tiukasti seremoniamestarille... Parempi ehkä muistuttaa myös tällaisesta asiasta jo ennen juhlia!

Hääpäivä ei toki mennyt pilalle edellisten takia, mutta asiat jäivät hieman harmittamaan häiden jälkeen. Vieraat kuitenkin kiittelivät juhlia ja moni asia meni todella hyvin, kuten:
Summa summarum - päivä oli onnistunut ja iloinen juhla ystävien ja sukulaisten kesken. Yllä oleva muistilista on ehkä kuitenkin vinkiksi tuleville hääpareille, vaikka kaikkea ei voikaan suunnitella eikä kaikkeen voi varautua!