31. joulukuuta 2013

Ne muut ostokset

Tämä pimeys tuntuu entistä murskaavammalta Intian loman jälkeen.. Pimeyden takia toivoisin, että kevät koittaa pian. Häävalmistelujen takia toivoisin, että kevät tulee todella hitaasti!

Mulla oli ostoslista matkallemme.. emme kuitenkaan saaneet kaikkea hoidettua, ja lisäksi saimme uusia ideoita koristelua varten!

Ostettiin kasa intialaisia rannerenkaita kuten pitikin. 

Häälahja

Näiden piti olla lahja vieraille, odottamassa nätisti lautasella tai sen vieressä, mutta sulho ei innostunut ajatuksesta antaa miehillekin rannekoru (vaikka kaikki miesvieraat tulevat avecin kanssa, joille voisi antaa renkaat!). Sulho keksi, että voimme sen sijaan antaa miehille pienessä pussukassa teetä. Lopulta päädyttiin siihen, että annetaan kaikille teetä pienessä pussukassa ja laitetaan rannerenkaat pöytiin koristeeksi. Näitä vieraat voivat sitten halutessaan ottaa mukaan muistona juhlista. Vielä pitäisi keksiä laitetaanko renkaat pienissä nipuissa pöytään vai irtonaisena. Löysin suurimman osan renkaista -50% alennuksesta, mutta pieni osa ostettiin normihintaisena. Yhteensä näistä tuli noin 3000 rupiaa, eli 37 euroa. Tämä olikin meidän kallein ostos!

Ostettiin siis tällaisia pieniä kangaspussukoita teetä varten. Laitetaan niiden sisään silkkipaperinyyttiiin mausteista masala-teetä ja pieni lappu, jossa on ohjeet teen valmistamiseksi sekä meidän hääpäivä.  Niillä katumyyjillä ei tietenkään ollut 150kpl yhtä väriä.. Puolet pussukoista on valkoisia, puolet liloja.




Häälahja


Pussukat maksoivat 4 rupiaa kipale ja hankittiin niitä varmuudeksi hiukan enemmän kuin tarvitsemme, koska osa on varmasti viallisia. Yhteensä maksettiin pussukoista n. 8 euroa.

Keksittiin vielä matkalla, että hankimme photo boothia varten muutamia intialaistyylisiä propseja. Ostettiin siis kasa bindejä, niitä otsaan liimattavia koruja. Sulhon sisko tuo lisäksi mukanaan pari intialaista huivia photo booth -käyttöön. Lisäksi ostetaan jostain naamiaisliikkeestä tekoviiksiä, jotta miehetkin pääsevät mukaan hupiin. ;-)

Hääkoristeet photo booth

Näistä maksettiin noin euron verran paketilta, eli yhteensä noin 5 euroa.

Hääkenkiä en löytänyt. Emme oikein enää viimeisiä päivinä ehtineet shoppailla ja etäisyydet on niin pitkiä, ettei jaksanut lähteä istumaan ruuhkaan vain kenkien takia. Täytyy miettiä mistä muualta saan hyvät hääkengät, kovin on surkea valikoima kaupoissa ja netissä..

29. joulukuuta 2013

Kutsut valmiina!

"Loma" on ohi ja olemme ostoksien kera jälleen Suomessa. Kovin rentouttava loma ei ollut kyseessä... olimme joka päivä aamusta iltaan liikenteessä hoitamassa asioita. Kaikesta parasta - saatiin kutsut tehtyä ja ne odottavat laatikon pohjalla postitusta!

Oli aikamoinen homma saada kutsut teetettyä.. Intiassa asioilla kun on tapana edetä hitaasti. Kaiken kaikkiaan korttien tekemiseen meni siis noin suurinpiirtein 5 päivää ja asioitiin 5 eri paikassa. Toisaalta edullisella hinnalla on kustannuksensa - maksettiin korteista lopulta noin 25 rupiaa per kortti, eli alle 30 senttiä!

Heti ensimmäisenä päivänä käytiin yhdessä digiprinttauspaikassa, jossa saatiin onneksemme jo aika nopeasti tehtyä korttien design. Paikalla ollut nuori mies oli tosi taitava ja muotoili meille nopeasti korttimallin. Ei tietenkään oltu mietitty kutsujen tekstiä lainkaan, joten jouduttiin palaamaan toimistoon seuraavana päivänä tekstin kanssa. Samalla vierailulla suunniteltiin menukortti ja nimikyltit. Valittiin korttipaperi ja kutsujen piti olla valmiina kolmantena päivänä - paitsi että eivät olleetkakan. Oikeaa paperia ei kuulemma löytynyt, mutta liikkeen pomo lupasi meille, että kortit on valmiina neljäntenä päivänä.. Noh, oikeaa paperia ei silloinkaan löytynyt, joten napattiin vain design ja korttimallit mukaan muistitikulle ja päätettiin teettää kortit muualla. Maksettiin siis korttien suunnittelusta 750 rupiaa, joka on siis alle 10 euroa! 

Joulun jälkeen suunnattiin yhden perhetutun kanssa eteläisen kaupunginosan paperialueelle ostamaan paperit erikoisliikkeestä. Rehellisesti sanottuna en ollut miettinyt paperiasioita lainkaan ja jäin miettimään millaiselle paperille kutsut pitäisi painaa. Taisin olla lievä bridezilla kun epävarmuudessani mietin vaihtoehtoja, mutta onneksi sulho kesti, piti päänsä ja valittiin kutsuja varten ihan lupaavan oloinen pehmeähkö off-white sävyinen paperi. Ostettiin vielä erillisestä liikkeessä 300 kpl valkoisia kirjekuoria - olisin halunnut ehkä lilat kuoret, mutta ne olisi pitänyt tehdä meille erikseen käsin. Suunnattiin paperit ja kuoret kainalossa printtaustoimistoon, jossa odotettiin varmasti 3 tuntia kunnes saimme kaikki kutsut printattua! Printattiin samalla kirjekuoriin nätti lila kuvio vasempaan kulmaan - saatiin vähän väriä kuoriinkin.

Kun viimein saatiin kaikki kolme kutsumallia printattua, suunnattiin valmiit A4 sivut kainalossa kohti toimistoa, jossa saisimme kortit leikattua nätisti reunojaan myöten. Kyseessä piti olla "computer cutting", mutta kysessä oli siis kone, jonka leikkauskohtaa joku mies manuaalisesti sääti. Voitte siis arvata mitä korteille kävi.. osan reunojen ympärillä on liikaa valkoista ja osasta puuttuu pala lilaa reunaa. Joudutaan siis tekemään viimeistelyä täällä Suomessa, argh!

Joka tapauksessa, tässä nyt siis lopulliset versiot! Ihan vielä en paljasta koko kutsua, jätän vielä jotain yllätykseksi vieraille.. ;-) Söpöintä noissa on tuo pieni sydän.. se on myös kutsussa nimiemme välissä. <3

hääkutsut design

Kirjekuorien kuvio ylänurkassa kertoo vastaanottajalle, että sisällä on jotain erikoista.


hääkutsut

Meillä on siis kutsuista kolme eri korttimallia - englanniksi, suomeksi ja englanniksi Intiassa jaettavaksi. Sulhon isä jakaa 150 korttia Intiassa sukulaisille ja ystäville. Niissä lukee muuten ihan samat tiedot kuin oikeissa korteissa, vain RSVP on jätetty pois. Tuosta 150 kortista noin 50 vastaanottajaa kutsutaan juhliin ja tällöin kuoreen lisätään tiedot juhlapaikasta ja -ajasta. Tosin Intiassa kutsu ei koske vain sen saajaa, vaan koko perhettä.. eli paikalle voikin tulla yli 100 vierasta. Intialaisittain nämä ovat todella pienet juhlat, sulhon isä oli alunperin ajatellut kutsua noin 400 vierasta! ;-)


18. joulukuuta 2013

Shopping list for Xmas

Tahti kiihtyy kun joulu lähestyy!
Lennetään jo huomenna aamusta joulumatkallemme Intiaan ja olen ajatuksissani jo tehnyt listaa mitä kaikkea häätavaraa pitää yrittää hankkia.

  • Hääkutsut
 Teimme jo ensimmäiset versiot hääkutsuista Intiassa, jotka paljastuivat kylläkin aika kamaliksi.. Päätettiin yrittää pusertaa tekijöistä vielä jotain irti, mutta jos jälki ei muutu paremmaksi teetämme tai ostamme kortit jossain muualla. Jos jälki tuntuu jo paremmalta, teetämme kortit samantien Intiassa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että kutsun teksti pitää olla valmiina! Puolet korteista täytyy siis olla suomeksi, puolet englanniksi. Lisäksi osan englanninkielisten kutsujen teksteistä täytyisi olla muotoa "vanhemmat kutsuu", osan "pari kutsuu". Luulen, että suomenkielisessä tekstissä me olemme kutsuva taho. Mehän kuitenkin maksamme häämme lähes kokonaan itse. Tuskin runoillaan siihen mitään ihmeellistä, vaan laitetaan paperille faktat.
  • Intialaiset rannerenkaat
Ongelmana tässä blogissa on se, että pyörittelen monia ajatuksia omassa päässäni ja tavallaan.. unohdan mainita niistä sulholle. ;-) Suunnittelin aiemmin pöytäkoristeeksi intialaisia rannerenkaita. Luulinpa maininneeni tästä sulholle, kunnes aloimme juttelemaan pöytäkoristeista viime viikolla ja kävi ilmi että tämä idea oli hänelle ihan uusi! No, en suostunut luopumaan tästä ideasta (musta renkaat on tosi ihania ja kauniita!) ja onneksi sain sulhon kannatuksen, tai tavallaan. ;-)
Renkaat tulisivat siis pöytiin koristeeksi ja samalla ne olisivat take away -lahjat vieraille. 
  • Hääkengät
Nämä Badgley Mischkan kengät on tosi ihanat! Valitettavasti merkkiä ei ole saatavilla Intiassa, joten täytyy katsella muita vaihtoehtoja. Pääasia, että kengät ovat liilat, juhlalliset ja sellaiset että niillä voi kävellä.

  • Häälaukku
Vaikka ilmeisesti morsian ei kaipaa laukkua juhlissaa, silti ajattelin pitää silmät auki jos vaikka sopiva laukku hyppää esiin Intiassa. Ehkä se voisi olla sellainen joka sopisi tämän BHLDN:n boleron kanssa.. 



17. joulukuuta 2013

Tasan 5kk

Tasan 5 kuukautta häihin!
Aika on mennyt äärimmäisen nopeasti.. ihan kuin menimme juuri kihloihin, mutta siitähän on jo melkein 9 kuukautta!

Välillä tuntuu, ettemme ole edenneet hääjärjestelyissä minnekään, mutta olemmehan saaneet jo seuraavat hoidettua:
- juhlapaikka
- kirkko
- hääpuku
- valokuvaaja
- Save the Date -kutsut
Tästä tahti vain kiihtyy... <3

Lähde

15. joulukuuta 2013

Hotel inspectors II

Tasoissa ollaan. Kämp vai Haven? Haven vai Kämp?
Käytiin alkuviikosta visiitillä Kämpissä ja Glo Kluuvissa. Kämpin jälkeen Glo tuntui tosi vaatimattomalta. Ihan kiva, mutta enemmänkin business-hotelli kuin hääyöhotelli. Glo ja Fabian on siis selkeästi vedetty listalta yli. Nyt mietitään Kämpin ja Havenin välillä. 

Kämp on aina Kämp, siinä on omanlaista tunnelmaa - mutta ei ne perushuoneet ole mitenkään ihmeelliset. Hotellin sisustus on "ajatonta luksusta", mutta jotenkin minä pidin enemmän Havenin fiiliksestä. Oltiin myös yllättyneitä, että Kämpin huonehinnat eivät olleet mitenkään älyttömästi enemmän kuin Havenin hinnat. Ollaankin siis tosissaan miettimässä näiden kahden hotellin välillä. 

Lähde

Kämpissä on Havenin tapaan hääyöpaketti, mutta myös Love Kämp -paketti ihan järkevään hintaan. Deluxe-huonehinta tälle paketille alkaa 280 eurosta, kun taas se varsinainen hääyöpaketti maksaa 399 eurosta ylöspäin. Suurimmat erot ovat siinä, ettei Love Kämp -pakettiin kuulu kukkakimppua tai mansikoita.  

Kurkattiin Kämpistä kolme huonetta, perushuone, Deluxe, ja Esplanadin suuntaan oleva sviitti. 

Perushuone
 
Deluxe

Sviitti


Sulhohan oli ihan innostunut Kämpistä ja haluaisi sinne hääyöksi! Itse ehkä pidin Havenista enemmän, vaikka se onkin osaltaan vaatimattomampi ja sijainniltaan vähän sivussa. 

Luultavasti tehdään nyt varaus kumpaankin hotelliin - Havenissa ei ollut Lux huoneita vapaana, mutta tehdään varaus ja pyydetään upgreidiä kun/jos huone vapautuu. Jos ei vapaudu, meillä on varalla Kämpin huone. Jee, taas yksi juttu to do -listalta on tehty! 

12. joulukuuta 2013

Bilebändi haussa!

Hyvät ihmiset, nyt toivoisin teidän apua bändihaussa. Etsitään siis bilebändiä loppuillan tunnelman nostattajaksi Kulosaaren Kasinolle. Bändin pitäisi osata soittaa kotimaisia ja ulkomaisia bilekappaleita, sekä houkutella ihmiset tanssilattialle esiintymisellään. Eli mitään humppilalaista humppabändiä ei nyt etsitä. 
Löysin netistä googlailemalla muutaman bändin, jotka vaikuttivat hyvältä näin nettietsivän näkökulmasta ja musiikkiklippien perusteella. Toisaalta vielä parempi olisi jos jollain on varsinaista kokemusta näistä:

SalmiFive (ei löytynyt kuin FB sivu)

Nyt pitäisi ottaa yhteyttä bändeihin ja tiedustella hintaa sekä saatavuutta. Vai onko sinulla suositella muuta bändiä häihimme?



10. joulukuuta 2013

Showtime

Häätanssiongelma on ollut mielessä jo pitkään ja ollaan mietitty vaikka mitä tansseja vaihtoehtona häävalssille. Meille häätanssi on osa hääperinnettä, joka halutaan sisällyttää meidänkin juhliimme. Ongelmana on vain itse tanssi! Salsa? Bachata? Suomalainen Tango? - ei, mutta ehkä argentiinalainen tango!

Eräs tanssi, ja sen musiikki, tuli mieleeni viime viikonloppuna. Sulhanen tutustutti minut elokuvaan "Naisen tuoksu", jonka klassikkokohtauksessa sokea mies tanssii kauniin nuoren naisen kanssa ja hurmaa hänet. :-)



Minusta tämä olisi hauska idea, mutta sulhasen mielestä hiukan korni.. Totta, se on alkuperäisessä muodossaan ihana, mutta ei varmasti osattaisi sitä niin hyvin että kannattaa edes harkita.. 
Löysin muutaman videon, jossa tämä tanssi on ollut oikeissa häissä. Tästä näkee, että vaikka tanssi sujuu suhteellisen sujuvasti, pari ei ole täysin mukana fiiliksessä ja morsiankin vain kurkkii jalkojaan.. Ehkä siis ei oteta tätä tanssia!


Amerikkalaisessa hääblogissa Bitchless Bride oli huvittava kirjoitus häätansseista.. Kyllä, mekin haluamme häistämme jotain erikoista. Mutta ehkä jätetään sentään tämä Dirty Dancing -nosto pois!



9. joulukuuta 2013

Hotel inspectors

Kiireisen itsenäisyysviikonlopun aikana ehdittiin sentään käydä katsastamassa pari hääyön hotelliehdokasta. Kävimme siis tutustumassa Hotelli Haveniin ja Hotelli Fabianiin ja heidän huonevalikoimaan. Kirjoitin aiemmin jo hääyöstä ja millaisista ylimääräisistä yllätyksistä olisimme halukkaita maksamaan.

Käveltiin ensin sisään Hotelli Haveniin, lähellä Kauppatoria. Jotenkin olin kuvitellut että hotelli on vanhassa historiallisessa rakennuksessa, mutta Havenin talo on siis tyyliin 50-luvulla rakennettu eikä siis erityisen viehättävä ulkoapäin.

Hotelli Haven
 Emme olleet sopineet tapaamista etukäteen tai ilmoittaneet saapumisestamme, joten jouduttiin muutama minuutti istumaan aulassa ja odottamaan kunnes respan ranskalainen herrasmies etsi vapaat huoneet meille näytettäväksi. Aulatilat ja baari olivat niin kauniita ja tunnelmallisia, ettei haitannut odotella lainkaan! Pystyin hyvin kuvittelemaan kuinka saavumme keskelläy ötä  juhlistamme hääpuvun helmat liuhuten. :-) Kuva ei nyt tee oikeutta koristeelliseen luksukseen ja siihen runsauden fiilikseen mikä oli aulatilassa.


Havenissa on siis kolme huonetasoa sekä sviitti. Pyysimme päästä katsomaan kolmesta tasosta kahta, sillä sviitin hinnat oli minusta aikamoisesti liian korkeat. Sviitin hääyöhinta oli siis 1199 euroa kun taas muiden huoneiden hinnat ovat jo jossain määrin kohtuullisempia. 

Style-huone on siis toiseksi korkein huonetaso. Huone oli ihan tosi mukava, mutta aika pieni. Kylpyhuoneessa oli amme, joka jossa voi sitten nautiskella hääyöpaketin ruusunterälehtikylvystä ja tuijotella uunituoretta miestä silmiin (tai muualle..).

Style Room
 Lux room oli ehdottomasti meidän mielestä parhain vaihtoehto! Havenissa on kaksi Lux-huonetyyppiä, toinen katunäkymällä ja toinen merinäkymällä. Ilman merinäköalaa olevan Lux-huone on isompi, eli ehdottomasti parempi. Merinäköala on tietysti kiva lisä, mutta ei me siellä olla ruotsinlaivoja katselemassa.  ;-)

Lux room

Lux room with seaview
Ehdottomasti siis tykättiin hotelli Havenista vaikka ulkoapäin se olikin lievä pettymys. Harmi vain, että kaikki Lux-huoneet ovat varattuja hääviikonloppunamme.. :-S
Havenilla on tarjolla hääyöpaketti, joihin kuuluu shampanja, suklaakonvehteja, kukkakimppu, ruusunterälehtikylpy ja erityinen hääaamiainen. Nämä kaikki lisäykset näkyvät luonnollisesti huoneiden hinnassa, ja Lux-huonepaketti maksaisi 430€, normaalisti reilu 200€. Aikamoinen hintaero siis.. Mehän olemme siis jo alustavasti jutelleet, että kaasot tai bestmanit voisivat tulla valmistelemaan meille huoneen hääyötä varten. Siinä säästettäisin hiukan kustannuksista ja saisimme persoonallisemman yllätyksen läheisiltämme.

Seuraavaksi suunnattiin Hotelli Fabianiin, joka on nurkan takana Hotelli Havenista. Hotelli on suoraan Alkon vieressä ja sisäänkäynti on oudosti porttikongin keskeltä, eli hotellin entrancessa on parantamisen varaa. Aula on vaatimaton, vaikkakin modernisti sisustettu. Samalla aulasta huomaa, että hotelli on yhden hinta-asteikon halvempi kuin Haven. Sisustus oli niin samantyylistä kuin Havenissa, että oli pakko kysyä respan neidiltä onko hotelli samaa ketjua - kuulemma ovat sisarhotellit ja Fabian on nimenomaan asteikkoa halvempi. 


Hotelli Fabian
Hotelli Fabian
 
Huoneet ovat kaikki oikeastaan ihan samalla tavalla sisustettu, joten en ottanut kuvia muista kuin Comfort-huoneesta. Fabianissa menee asteikko ihan samoin kuin Havenissa, paitsi, että valikoimassa ei ole sviittiä. Comfort-huone oli tyylikkäästi sisustettu mustalla ja vaalealla, mutta aika pieni. Style-huone oli oikeastaan täysin samanlainen, mutta hiukan isompi.

Comfort-huone

Kurkattiin sitten heidän parhaimpaan huonetyyppiinsä, Lux-huoneeseen. Huoneessa oli samantyylinen sisustus kuin muissa huoneissa, mutta tila oli paljon isompi. Huoneessa oli pieni keittiönurkkaus (en tule koskemaan pitkällä tikullakaan..), ruokapöytä ja sohvaryhmä.

Lux room
 
Fabianin huoneet oli kaikenkaikkiaan ihan kivoja, ja ehdottomasti harkitsisin tätä hotellia jos olisin viikonloppumatkalla Helsingissä. Hääyöksi sitä kuitenkin kaipaa vähän enemmän luksusta ja fiilistä, mitä ei minusta löytynyt tästä hotellista.
Fabianilla on Havenin tyyliin myös hääyöpaketti, johon kuuluu shampanja, suklaita, mansikoita, aamiainen huoneeseen ja myöhäinen checkout. Aika sama setti kuin sisarhotellissa. Hinta on tietysti edullisempi, Lux-huonepaketti maksaa 325€. 

Tarkoitus oli käydä myös katsomassa Kämp ja Hotelli Glo, mutta ei ehdittykään vaan piti juosta suloisen kummipoikani 2 vee synttäreille. Yritetään päästä tarkastamaan nämäkin hotellit mahdollisimman pian, jotta saadaan hotelliasiaan päätös ennen Intiaan lähtöä. Kämp olisi ihana, mutta onkohan se liian kallis meille..

6. joulukuuta 2013

The best party before the wedding

Katseltiin maanantaina Kauhea kankkunen -elokuvaa sulhon kanssa ja naureskeltiin polttariporukan sekoilulle kun sulhanen katosi. Oikeassa elämässä tämähän olisi katastrofi - sulhanen katoaa villiltä polttarireissulta juuri ennen häitä! Olenkin kieltänyt sulholta polttarimatkat juuri ennen häitä - viimeiset pari viikkoa on oltava Helsingissä ja Suomessa vimeistelemässä hääjärjestelyjä. Sulhon MBA-kaveriporukka on suunnitellut poikien matkaa Riikaan, ja haluan varmistaa, että matka tehdään tarpeeksi ennen hääjuhlaa. En halua että sulhanen katoaa jonnekin Baltiaan juuri ennen häitä.. ;-)

Lähde

Omia polttareita olen miettinyt jo jonkin verran. Annoin polttarilistan kaasoille; listalla on 14 ihanaa naista, jotka ovat minulle läheisiä. Syytä siis alkaa tännekin pohtimaan vähän omia "ehdoton no-no" ja "ehdoton yes-yes" listoja, jos kaasot ja ystävät alkavat suunnittelemaan ohjelmaa. Perinteinen polttaripäivähä sisältää seuraavanlaisia ohjelmanumeroita: "yllätys"brunssi morsiammelle, kauneushoito, urheilullisempi ohjelmanumero, drinkki/sushi/kokkauskoulu, morsiussauna ja biletys. Kuulostaa siis ihanalta yhteisvietolta ystävien seurassa, mutta samalla vähän...kuluneelta. En tosiaan odota (tai edes halua) viikonloppumatkaa Las Vegasissa tai hullun kalliita extreme-urheilulajeja, joissa kaikkien osallistujien tilit pamahtaa pakkaselle.

"Ehdoton no-no" listalla on morsiammen nolaus possuasussa tai vastaavassa, morsiammen jättäminen yksin kauneushoitoihin, ylenmääräinen kiire ympäri kaupunkia, tylsyys, bileettömyys ja stressi. 

"Ehdoton yes-yes" listalla on yhteinen tekeminen, esimerkiksi polttarivisat ja muu leikkimielinen ohjelma olisi tosi hauskaa.

Lähde 

Lähde
 
Yhteinen teema-asu koko porukalle. 




Hyvää ja hauskaa ruokaa ja juomaa ystävien kanssa.  



Lähde


 Haluaisin kokeilla jotain uutta ja jännää aktiviteettia koko ryhmän kanssa. Rafting, ratsastus, tai muu aktiviteetti toisi tarpeellista adrenaliinisyöksyä koko porukkaan. ;-) 

Lähde

Koko päivästä pitää olla paljon hauskoja kuvia muistona! 

Lähde
  
Illan pitää tietysti päätyä tanssilattian kuumiin rytmeihin...


Olisi mahtavaa jos polttaripäivä olisi oikeasti yllätys... etten aavistaisi lainkaan milloin polttareiden ajankohtaa! Enkä välttämättä panisi sitä morsiussaunaakaan loppujen lopuksi pahakseni.. ;-)

2. joulukuuta 2013

Sugar baby?

Hääkarkit? Mitä järkeä? 
Musta tuntuu että hääkarkit ja karkkibuffat ovat häiden suurin juttu.. hääkarkin valinta, karkkien pakkaustavan valinta, karkkibuffan suunnittelu.. en käsitä. Jos vieraille halutaan antaa muisto häistä, ei suklaa tai marmeladi ole ainkaan mikään kestävä lahja, vaan se häviää pian parempiin suihin. Minusta vieraat tulevat vieraina juhliin ja heille tarjotaan jo illallinen juomineen. Enhän minä anna synttärijuhlissakaan vieraille lahjoja, vaan toisinpäin! :-)

Hääkarkkiperinne on ilmeisesti jo vanha perinne suomalaisissa häissä, jolloin vieraille haluttiin antaa muisto häistä. Karkkibuffaidea puolestaan tulee varmasti USA:sta, missä käytetään häiden järjestämiseen huomattavasti enemmän rahaa (keskimäärin häihin käytetään rahaa noin $28 000) kuin täällä Pohjolassa. Kasvana trendinä on ilmeisesti rakentaa entistä näyttävämpiä karkkibuffia juhliin, enää ei siis riitä se yksi kultapaperiin kääritty konvehti. 

En siis kiellä että karkkibuffat ovat visuaalisesti todella näyttäviä ja niiden kautta saa ylimääräistä kivaa koristetta juhliin. Toisaalta en tosin ymmärrä miksi johonkin karkkeihin pitäisi panostaa satoja euroja, kun häissä on kuitenkin tarjolla jo se makea jälkiruoka - hääkakku.  

Lähde

Me emme ole suunnitelleet mitään karkkibuffaa tai hääkarkkeja, vaan vieraat voivat halutessaan ottaa muistoksi pöytäkoristeen - joko pienen elefantin tai intialaisen rannerenkaan. No, voi olla että sulhanen yllättää ja haluaa kuitenkin jotain makeaa juhliin, mutta mun alkuperäinen ajatus oli kuitenkin ettemme lisää mitään tällaista juhliimme. 

Kuulisin ihan mielenkiinnosta miten muuten hääbloggarit suhtautuvat karkkibuffiin - pihistä vai panosta? Tuleeko teille karkkibuffa tai hääkarkkeja pöytiin?


    

1. joulukuuta 2013

Save the Date - finally!

Jesh, saamattomatkin saavat jotain vihdoin aikaiseksi! Lähetin juuri Save the Date -kutsun vierailleni! :-D Nyt se on lukittu - paisunut vieraslista on omien vieraiden osalta 46 henkeä kun lasketaan kaikki avecit mukaan ja sulhon osalta 81 henkeä. Herregud, valtavat juhlat tulossa.. 

Kutsu siis lähetettiin "vain" sähköpostilla vieraille - emme tehneet suuria kuvaussessioita korttia varten. Mietin pitkään kutsun otsikkoa- laitanko "Save the Date - 17. toukokuuta 2014" vai "Varaa päivä - 17. toukokuuta 2014". Päädyin suomalaiseen versioon, koska kutsut menivät suomalaisille ystävilleni ja sukulaisilleni. Save the data olisi kuulostanut vähän hassulta tätä ajatellen.. 

Viesti oli nyt ihan asiapitoinen ja informatiivinen, ei mitään runoja tai värssyjä tulevista häistä: 


Hyvät ystävät ja sukulaiset, 

juhlimme sulhon kanssa häitämme ensi keväänä, 17. toukokuuta 2014 Helsingissä. Varaattehan päivän jo nyt kalentereistanne! :-)

Olemme tehneet hääsivuston helpottamaan häiden järjestelyä. Löydätte sieltä käytännön tietoja vihkimisestä ja juhlista. Päivitämme sivustoa kevään mittaan.
 
www.xxxx.xom
Salasana: xyz
 
Virallinen kutsu seuraa myöhemmin. Lähetättehän ystävällisesti postiosoitteenne kutsuja varten. 

Jouluisin terveisin,
Solfiza:-)


 
Onneksi se on nyt tehty.. ja vieraslista on lyöty lukkoon. :-D Helpotus! 


Lähde

29. marraskuuta 2013

Small coverup ideas

Häärintamalla on ollut hiljaista - olin alkuviikolla työmatkalla ja nyt takaisin normaalirytmissä. Edelleen samat asiat roikkuvat To Do -listalla - häämatka, kutsukortit ja Save the Date -ilmoitusten lähetys omille kutsutuille. Ollaan siis saamattomuuden mestareita..! ;-) Kaikki sähköpostiosoitteet ovat kasassa, joten tänään tai huomenna istun alas ja lähetän STD:t vieraille. Kaasot ovat ottaneet aktiivisen roolin ohjelman suhteen ja perustaneet oman FB ryhmän, missä juonivat keskenään.

Nyt kun hääpuku on kotona, voin alkaa tilailemaan testattavaksi eri bolerovaihtoehtoja! Juuri ennen joulua en viitsi tilata, etteivät tuotteet tule juuri kesken Intian matkaa ja istu postissa odottamassa. Samoin bolerot täytyy tilata suurinpiirtein samaan aikaan, jotta voin vertailla niitä. 

Löysin kivoja vaihtoehtoja boleroksi googlailemalla (olen muuten huomannut että jos etsii tietyntyyppistä vaatekappaletta, on helpompi googlata suoraan kuvia.. suurimmassa osassa kuvista on linkki kauppaan mistä kyseisen tuotteen saa). BHLND ei petä, taas löysin valikoimasta ihanan boleron.. Valitettavasti se on myyty loppuu, mutta ehkä löydän tämän vielä jostain myynnistä.



Tämä on myös upea, vähän samantyyppinen kuin yllä oleva helmibolero. Ja tätä sentään vielä saa! Ehkä tilaan tämän kuitenkin jo nyt niin en jää ilman.. 
Tämä on hieno, mutta myös loppuunmyyty.. :-(

Lähde

Tällainen perusvalkoinen bolero on tietysti myös hyvä vaihtoehto hääpuvun kanssa.
Lähde

Ja sitten tietysti tämä.. Monsoonin klassinen angoravillainen bolero! (Kiitos veljen tyttöystävälle, joka löysin tämän ja vinkkasi mulle!)


Lähde
Sitten jos haluaa vähän blingblingiä häihin, niin tähän tyyliin voisi harkita lievästi kiiltelevää boleroa kuten tällä morsiammella on. Sointuu muuten ihanasti hänen punertaviin hiuksiin! 


Lähde
Nyt vaan shoppailemaan! :-)

Onko sinulle tulossa bolero tai huivi? Mistä ostat/ostit sen?