9. joulukuuta 2013

Hotel inspectors

Kiireisen itsenäisyysviikonlopun aikana ehdittiin sentään käydä katsastamassa pari hääyön hotelliehdokasta. Kävimme siis tutustumassa Hotelli Haveniin ja Hotelli Fabianiin ja heidän huonevalikoimaan. Kirjoitin aiemmin jo hääyöstä ja millaisista ylimääräisistä yllätyksistä olisimme halukkaita maksamaan.

Käveltiin ensin sisään Hotelli Haveniin, lähellä Kauppatoria. Jotenkin olin kuvitellut että hotelli on vanhassa historiallisessa rakennuksessa, mutta Havenin talo on siis tyyliin 50-luvulla rakennettu eikä siis erityisen viehättävä ulkoapäin.

Hotelli Haven
 Emme olleet sopineet tapaamista etukäteen tai ilmoittaneet saapumisestamme, joten jouduttiin muutama minuutti istumaan aulassa ja odottamaan kunnes respan ranskalainen herrasmies etsi vapaat huoneet meille näytettäväksi. Aulatilat ja baari olivat niin kauniita ja tunnelmallisia, ettei haitannut odotella lainkaan! Pystyin hyvin kuvittelemaan kuinka saavumme keskelläy ötä  juhlistamme hääpuvun helmat liuhuten. :-) Kuva ei nyt tee oikeutta koristeelliseen luksukseen ja siihen runsauden fiilikseen mikä oli aulatilassa.


Havenissa on siis kolme huonetasoa sekä sviitti. Pyysimme päästä katsomaan kolmesta tasosta kahta, sillä sviitin hinnat oli minusta aikamoisesti liian korkeat. Sviitin hääyöhinta oli siis 1199 euroa kun taas muiden huoneiden hinnat ovat jo jossain määrin kohtuullisempia. 

Style-huone on siis toiseksi korkein huonetaso. Huone oli ihan tosi mukava, mutta aika pieni. Kylpyhuoneessa oli amme, joka jossa voi sitten nautiskella hääyöpaketin ruusunterälehtikylvystä ja tuijotella uunituoretta miestä silmiin (tai muualle..).

Style Room
 Lux room oli ehdottomasti meidän mielestä parhain vaihtoehto! Havenissa on kaksi Lux-huonetyyppiä, toinen katunäkymällä ja toinen merinäkymällä. Ilman merinäköalaa olevan Lux-huone on isompi, eli ehdottomasti parempi. Merinäköala on tietysti kiva lisä, mutta ei me siellä olla ruotsinlaivoja katselemassa.  ;-)

Lux room

Lux room with seaview
Ehdottomasti siis tykättiin hotelli Havenista vaikka ulkoapäin se olikin lievä pettymys. Harmi vain, että kaikki Lux-huoneet ovat varattuja hääviikonloppunamme.. :-S
Havenilla on tarjolla hääyöpaketti, joihin kuuluu shampanja, suklaakonvehteja, kukkakimppu, ruusunterälehtikylpy ja erityinen hääaamiainen. Nämä kaikki lisäykset näkyvät luonnollisesti huoneiden hinnassa, ja Lux-huonepaketti maksaisi 430€, normaalisti reilu 200€. Aikamoinen hintaero siis.. Mehän olemme siis jo alustavasti jutelleet, että kaasot tai bestmanit voisivat tulla valmistelemaan meille huoneen hääyötä varten. Siinä säästettäisin hiukan kustannuksista ja saisimme persoonallisemman yllätyksen läheisiltämme.

Seuraavaksi suunnattiin Hotelli Fabianiin, joka on nurkan takana Hotelli Havenista. Hotelli on suoraan Alkon vieressä ja sisäänkäynti on oudosti porttikongin keskeltä, eli hotellin entrancessa on parantamisen varaa. Aula on vaatimaton, vaikkakin modernisti sisustettu. Samalla aulasta huomaa, että hotelli on yhden hinta-asteikon halvempi kuin Haven. Sisustus oli niin samantyylistä kuin Havenissa, että oli pakko kysyä respan neidiltä onko hotelli samaa ketjua - kuulemma ovat sisarhotellit ja Fabian on nimenomaan asteikkoa halvempi. 


Hotelli Fabian
Hotelli Fabian
 
Huoneet ovat kaikki oikeastaan ihan samalla tavalla sisustettu, joten en ottanut kuvia muista kuin Comfort-huoneesta. Fabianissa menee asteikko ihan samoin kuin Havenissa, paitsi, että valikoimassa ei ole sviittiä. Comfort-huone oli tyylikkäästi sisustettu mustalla ja vaalealla, mutta aika pieni. Style-huone oli oikeastaan täysin samanlainen, mutta hiukan isompi.

Comfort-huone

Kurkattiin sitten heidän parhaimpaan huonetyyppiinsä, Lux-huoneeseen. Huoneessa oli samantyylinen sisustus kuin muissa huoneissa, mutta tila oli paljon isompi. Huoneessa oli pieni keittiönurkkaus (en tule koskemaan pitkällä tikullakaan..), ruokapöytä ja sohvaryhmä.

Lux room
 
Fabianin huoneet oli kaikenkaikkiaan ihan kivoja, ja ehdottomasti harkitsisin tätä hotellia jos olisin viikonloppumatkalla Helsingissä. Hääyöksi sitä kuitenkin kaipaa vähän enemmän luksusta ja fiilistä, mitä ei minusta löytynyt tästä hotellista.
Fabianilla on Havenin tyyliin myös hääyöpaketti, johon kuuluu shampanja, suklaita, mansikoita, aamiainen huoneeseen ja myöhäinen checkout. Aika sama setti kuin sisarhotellissa. Hinta on tietysti edullisempi, Lux-huonepaketti maksaa 325€. 

Tarkoitus oli käydä myös katsomassa Kämp ja Hotelli Glo, mutta ei ehdittykään vaan piti juosta suloisen kummipoikani 2 vee synttäreille. Yritetään päästä tarkastamaan nämäkin hotellit mahdollisimman pian, jotta saadaan hotelliasiaan päätös ennen Intiaan lähtöä. Kämp olisi ihana, mutta onkohan se liian kallis meille..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti