13. syyskuuta 2013

Shoes and bags

Häiden suunnittelu on aikalailla painunut taka-alalle tämän viikon aikana. Mielessä on kuitenkin kaikki pienetkin jutut, ja jotenkin alkaa tuntumaan että pitäisi olla pidemmällä suunnitelmien kanssa. 
Nyt kun häämekko on ostettu, täytyy alkaa miettimään asusteita puvun kanssa. Ostoslistalla on siis kengät, laukku, korut, alushame, ja huntu. 

KENGÄT
Suunnitelmissa on ostaa liilat korkokengät juhlissa käytettäväksi. En halua valkoisia kenkiä, koska en tulisi käyttämään niitä koskaan juhlien jälkeen ja lisäksi pieni väripilkku valkoisen mekon kanssa näyttää kivalta. Aiemmassa inspiraatiopostauksessa oli mukana ihanat liilat kengät. Valkoiset kengät on musta muutenkin vähän tylsät ja liian perinteiset. Yritetään muutenkin välttää suurimpia perinteitä häiden suunnittelussa. Luultavasti ohjelmassakin jätetään väliin ainakin morsiammenryöstö ja korvataan se jollain hiukan jännemmällä. Myös hääauton suhteen ollaan ajateltu jotain hauskempaa ja erikoisempaa. ;-)
Olen yrittänyt etsiä liiloja kenkiä monesta nettikaupasta, mutta tällä hetkellä valikoimissa ei ole kovin montaa liilaa kenkäparia. Pitäisi melkein lähteä Jenkkeihin kenkäostoksille, mutta kengille voisi tulla aika kova hinta.. 

Nämä olisi aika ihanat.. ja käyttökelpoiset häidenkin jälkeen.


Purple wedding shoes



LAUKKU
Vähän samat ajatukset kuin kenkien suhteen; en välttämättä halua valkoista häälaukkua, koska en usko että tulen käyttämään sitä kertaakaan häiden jälkeen. Tietysti yksi mahdollisuus olisi hankkia mielettömän upea valkoinen kirjailtu laukku, ja sitten jättää se perinnöksi mahdollisille lapsille. Itsellä on joitain isovanhempieni tavaroita ja ne ovat ihania muistoja ajasta jolloin he olivat nuoria. 











KORUT
Koruja täytyy miettiä vähän tarkemmin. Mulla on isoäidin vanhat korvikset ja rannekoru, joita haluaisin käyttää häissä. Mietin pitäisikö lisäksi hankkia häämekon kanssa kaulakoru jos puku näyttää liian paljaalta ilman jotain. Suurin osa koruista, mitä olen nähnyt kuvissa, ovat hopeisia, kun taas mä kaipaisin enemmän kultaa. En tiedä hankinko lopulta mitään kaulakorua, riippuu ihan löydänkö mitään kivaa. 

Tämä olisi ihan nätti jos sen löytäisi liilalla kivellä.  Vai onkohan tämä vähän liikaa? Morsiammilla tuntuu olevan kaikissa kuvissa aika niukasti koruja.




HUNTU
En oikein tajunnut hääpukua ostaessa hankkia myös huntua. Luulen, että tarvitsen tosi lyhyen hunnun, sillä hääpuvun laahus alkaa jo aika ylhäältä. Hääpuku on muutenkin aika kevyt ja laahus pitkä, joten en tiedä lainkaan millainen huntu pitäisi hankkia. Hunnulla en etsi nyt enää pituutta, koska puvussa on sitä jo omasta takaa. Ongelmana on etten kuitenkaan halua näyttää kermakakulta, jonka päällä on lisää kermaa. Niinattaressa ei ollut ihan lyhyitä huntuja, joten en voinut sovittaa niitäkään kunnolla. Eihän huntu tietenkään pakollinen ole, mutta jotenkin tuntuu että on vähän liian alaston olo kirkossa jos ei ole mitään päässä. Vaihtoehtona oisi tietysti laittaa jonkinlainen hiuskoru, tai birdcagetyyppinen lyhyt huntu. Jotenkin tuntuu ettei birdcage sovi tyyliini eikä puvun kanssa.

Tällainen huntu näyttää ihan kivalta, täytyy harkita!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti