20. huhtikuuta 2014

Flower girls & boys

Häihimme tulee liuta pieniä avustajia - morsiusneidoiksi ja -pojiksi tulee siskon kolme lasta (2 tyttöä ja yksi poika), sulhon veljentyttö sekä kummipoikani. Lasten ikähaitari on 2-vuotiaasta 7-vuotiaaseen. Ihanaa saada pienet söpöläiset osaksi päiväämme, mutta samalla mietityttää moni käytännön asia.

Suoraan sanottuna en ole edes varma miten yleensä morsiuslapset astelevat alttarin suuntaan. Ennen kaasoja? Ennen morsianta? Ennen häämarssia vai sen alkaessa?  Yksi vaihtoehto olisi, että kaasot ja morsiuslapset kävelisivät yhdessä alttarille. Se olisikin söpöä, kaasot käsi kädessä morsiuslasten kanssa kävelemässä kohti alttaria.  

Koska lapset ovat vielä näin pieniä, ei heille ole annettu muuta tehtävää kuin olla mukana kirkkojuhlassa. Toivottavasti he uskaltavat kävellä alttarin päähän asti kaikkien vieraiden katsoessa. Ehkä isommat lapset voisivat kävellä käsi kädessä pienimpien kanssa alttarille. Kirkon jälkeen otamme kuvat pienten apulaisten kanssa, ennen kuin lapsenvahdit hakevat heidät kotiin. Häämme ovat siis lapsettomat (pääasiassa ainakin, ymmärrän toki että pienimpiä ei voi jättää kotiin juhlien ajaksi), jotta vanhemmatkin pääsevät juhlimaan kanssamme. 

Löytämissäni kuvissa lapsilla on ollut kukkakimput tai pienet korit kädessä. En ollut ajatellut hankkia koreja lapsille (tämä kuuluu pihistä-osioon), mutta ehkä olisi kiva idea ostaa heille liila kukkanen käteen.

Kuva

Hääblogi
Kuva
Morsiuslapset
Kuva




2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Myös meitä mietityttää, miten saadaan muksut tassuttamaan alttarille. :)
    Voi olla aika hurja kokemus ja jännitys korkeella.

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi mitä söpöläisiä noissa kuvissa. <3 Kuulostaa äärettömän söpöltä, jos isommat taluttavat pienempiä. <3

    VastaaPoista