21. tammikuuta 2014

Elämän tarkoitus ja Plan B

Noniin 2/7 hoidettu. Nimittäin avioliittokoulu. Sulho lähti työmatkalle ja jätti minut osallistumaan kurssille yksin. Vaadin hyvitystä. 

Kurssilla oli taas käynnissä monikielinen show, jota johti katolisen kirkon italialainen pappi. Tällä kertaa osallistujat otettiin mukaan kyselemällä valituilta erittäin "helppoja" kysymyksiä. Mikä on elämäsi tarkoitus? Mikä on Jumala? Oletko kokenut Jumalan läsnäolon elämässäsi? Arvaatte varmaan, että minä olin yksi "valituista", joiden piti kertoa ajatuksiaan aiheesta. Tapakristittynä en oikein osannut vastata näihin mitään, nämä ovat kysymyksiä, joihin voi etsiä vastausta koko elämänsä. Saatiin näistä kotitehtävä, näitä pitää miettiä ensi kertaa varten. Hienoa.

Ensi viikolla joudun jälleen osallistumaan yksin. Vaadin hyvitystä. ;-)

Maanantain tanssikurssikin jätti meidät pienen epätoivon valtaan. Meidän tanssivalinta on vaikea! Mitä jos emme opikaan sitä ajoissa? Mietittiin jo, että tarvitsemme plan B:n jos ei opitakaan askeleita. Toisaalta plan B:täkin varten tarvitaan tanssiopetusta, vaikka valittaisiin ihan perinteinen valssi. Pientälisäjännitystä siis näihin viimeisiin kuukausiin..

Häätanssi, Avioliittokoulu
Kuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti