31. heinäkuuta 2014

Our wedding: Kaasojen ja bestmanien tehtävät

Kaasot ja bestmanit olivat meidän häissä korvaamaton apu. Meillä sulhon kanssa oli kummallakin kolmen hengen apujoukot, jotka helpottivat meidän hääjärjestelyjä huomattavasti. Kaasoinani oli kaksi lukioaikaista ystävää, kaaso S ja kaaso T, sekä yksi "tuoreempi" ystävä, kaaso K. Sulhon apuna olivat bestman J, bestman P, sekä bestman C. Näiden lisäksi mukana avustamassa oli seremoniamestarina toimiva veljeni.

Yksi kaasojen tärkeä tehtävä jo alusta alkaen oli käydä kiertämässä hääpukuliikkeitä. Kävin läpi Helsingin kaikki hääpukuliikkeet: Niinatar, Stilissima, Fleur d'Orange, Zazabella, Lavem, Tampereen Morsiusgalleria sekä käytettyjen hääpukujen liikkeen Lovebirds (pariinkin otteeseen). Ihan kaikki kolme eivät aina päässeet mukaan, mutta edes yksi makutuomari oli mukana joka sovituksessa. Tämän lisäksi kaasoilta sai henkistä tukea (ja järjen äänen) kun kaksi viikkoa ennen häitä sain paniikkikohtauksen, että selkä"makkarat" näkyy puvussa ja pitää salamalaihduttaa ja kiinteyttää selkää.. 

Kaasojen kanssa askarreltiin myös ne vähät mitä jouduimme häitä varten käsin valmistelemaan. Näihin kuului meidän pienet vieraslahjapullot bussimatkalle (ilmeisesti suuri succée!) sekä teepussukat. Kaikki paperityöt ja -leikkaukset hoidettiin sulhon kanssa (tai siis sulho hoiti..). 

Hääpäivää varten valmistelin tarkan excel-taulukon kuka tekee mitä ja missä vaiheessa päivää. Kaasojen tärkein tehtävä oli olla minun seurana päivän aikana, alkaen aamun kaunistautumisesta ja sen jälkeiseen valmistautumiseen. Kaaso S tuli mukaamme valokuvauksiin ennen kirkkoa, kun taas kaasot K ja T kävivät hotelli Kämpissä valmistelemassa huoneen hääyötä varten. Kirkossa kaasot tietysti huolehtivat häämekon laahuksesta ja pitivät hääkimppua kun me seisoimme alttarilla. Juhlissa kaasojen tuli avustaa morsian vessaan ja pidellä helmaa toimituksen aikana, sekä varmistaa juhlien päätyttyä että kaikki tavarat korjataan juhlatiloista pois. 



Bestmanien tehtäviin kuului tietysti puolestaan olla sulhon tukena ja pukeutua yhdessä hääpäivän aamuna. Bestmaneillahan oli tummat puvut, kun taas sulholla oli saketti. Bestman C toimi hääauton kuskina ja ajoi meidät hääkuvauksiin ennen ja jälkeen kirkon. Bestman P toimi rahastonhoitajana ja maksoi sekä kirkkokvartetille että bändille keikkojensa jälkeen. Bestmanit P ja J vastasivat vieraiden viihdyttämisestä bussimatkalla Kasinolle. Samat bestmanit myös viihdyttivät vieraita Kasinolla ennen hääparin saapumista, käyttännössä tämä tarkoitti photoboothin hoitamista ja vieraiden ohjaamista oikeaan paikkaan. Soittolistaa hoiti sekä seremoniamestari että bestman J. Bestmanit hoitivat myös taksien tilaamisen jatkojuhliin sekä avustivat kaasojen juhlatilan järjestämisessä. 

(Miehillä ei ole sukkahousuja päässä vaikka siltä näyttääkin..)

Yhdessä kaasot ja bestmanit olivat lisäksi järjestäneet koko hääjuhlan ohjelman. Se tarkoitti meille yhtä isoa stressinaihetta vähemmän - ja lisäksi antoi meille mahdollisuuden nauttia juhlasta miettimättä aikatauluja. Ohjelmaan kuului kaaso S:n puhe, pöytien välinen kisa siitä kuinka hyvin tunsivat hääparin sekä hindi-suomi tulkkausvisa. 

Kaiken kaikkiaan apujoukoista oli aivan uskomattoman suuri apu. Ilman kaasoja ja bestmaneja olisimme stressanneet enemmän - varsinkin itse juhlapäivänä. Lämmin kiitos teille, rakkaat ystävät! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti