13. huhtikuuta 2014

Siepattu sulho ja pieniä vieraslahjoja

Tämän blogin hiljaisuus päättyy nyt.. Pääsin viikon Euroopan työmatkakiertueeltani perjantaina yöllä ihan täysin uupuneena. Samana iltapäivänä sulho siepattiin toimistoltaan kolmen konnan mukaan ja vietiin Tallinnan laivasatamaan. Sankari on nyt jossain päin Tallinnaa 19 ystävän kanssa sikaritastingissa, KGB museossa - ja bileissä. 

Päätin hyödyntää yllätysmatkan Tallinnaan ja toteuttaa jo pitkään ajatuksissa olleen vieraslahjaidean. Onnistuin myymään idean myös sulholle ja rekrytoin veljeni hoitamaan homman satamassa ennen paluumatkaa tänään illalla. Koska Kulosaaren Kasinon viinilista on järkyttävän kallis ja vieraat istuvat kirkon jälkeen bussissa matkalla juhlapaikalla, heitä voisi ilahduttaa pienellä juomalla. 

Kuva
Tilasin siis 100kpl pieniä Baileys pulloja Norde Centrumissa olevasta WineStoresta. Olin perjantaina Amsterdamista tekemässä ennakkotilausta ja soitin sinne kysyäkseni miten tilaus tehdään, mutta sain tietää ettei heillä ollut noin paljon pikku-Baileyseja. Soittelin SuperAlkoon, mutta heillä oli vain VanaTallinn -pulloja, joka on aika samantyylistä kuin Baileys, joten tilasin heiltä 100kpl. Onnekseni, WineStoren nainen soitti takaisin ja sanoi että oli varmistanut toimittajaltaan että he saavat sittenkin 100kpl sunnuntaita varten! Mahtavaa asiakaspalvelua! Peruin siis Vana Tallinn -pullot SuperAlkosta ja toivon että veljeni saa pullot noudettua ongelmitta...


Kuva Pinterest


Pullot saapuvat siis vasta tänään illalla, joten tämän päivän kaasojen askarteluun ne eivät ehdi. Laitetaan niihin kuitenkin ympärille pieni nauha ja pieni teksti, todennäköisesti ihan yksinkertaisesti "Kippis" ja "Cheers" tai jotain muuta pientä tervehdystä.

4 kommenttia:

  1. Kiva idea ja nuo pikkupullot on niin söpöjäkin :)
    Mahtavia polttareita sulholle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Sulho selviytyi kotiin aikalailla ehjänä, vaikka siellä olikin ollut välillä aika villiä.. ;-)

    VastaaPoista