13. elokuuta 2013

The Beginning

Tässä se kuitenkin nyt on - hääblogi!
Vastustelin ajatusta aikani, kunnes totesin että tämä on paras tapa muistaa koko ajanjakso suunnittelusta viime hetken jännitykseen. Uutena Pinterest-fanina voin liittää visuaalisia tunnelmia ajatuksistani ja toiveista; niistäkin, joita en osaa vielä ilmaista sanoin. Vahva kandidaatti blogin nimeksi oli Shaadi, se on hindiä ja tarkoittaa häitä.

Häihin on siis 9 kuukautta ja 4 päivää aikaa. :-) Suunnittelut ovat jo aluillaan ja matkassa on ollut yllätyksiä, kauhistuksia sekä, onneksi suurimmaksi osaksi, iloisia hetkiä. 

Hääkirkoksi on varattu Johanneksenkirkko, juhlapaikaksi valitsimme Kulosaaren Kasinon. Kirkko oli meille melkeinpä itsestäänselvyys, harkitsimme hetken Vanhaa Kirkkoa Ruttopuistossa, mutta ihastuimme Johanneksenkirkon goottilaiseen ylellisyyteen. Juhlapaikkana Kulosaaren Kasino oli alkumetreiltä lähtien suosikkimme; halusimme mahdollisuuden nauttia kevään aurinkoisista illoista mahdollisimman valoisissa ja yhtenäisissä tiloissa. Ensikosketuksen kasinolle sain jo hyvän ystäväni (samalla yksi kaasoistani) häissä muutama vuosi sitten. 

Seuraavana suunnittelulistalla on siis hääpuvun valinta ja valokuvaajan varaaminen. Loput asiat voi varmasti suunnitella myöhemmin, eikö?  

2 kommenttia:

  1. Johanneksen kirkko on upea! Jään innolla seurailemaan tulevia häitänne :) lukijaksi olisi kiva ryhtyä, jos lisäät sen tuonne sivupaneliin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Korppu! On ihana kuulla kommentteja myös lukijoilta sekä kokemuksia omista tai muiden häistä. :-)

    VastaaPoista