14. toukokuuta 2014

Viimeisiä viedään

Pikapäivitys kuulumisista.. Tänään on vuorossa viimeinen päivä töissä ja tästä alkaa täysipäiväinen valmistautuminen häihin. 

Asuntomme on vallannut intialainen perhe. Sulhon vanhemmat sekä sulhon sisko miehensä ja vauvansa kanssa asuvat meillä - ja minä olen muuttanut vanhemmille evakkoon. Sulhon veli perheensä kanssa asuu muutaman korttelin päässä omassa asunnossaan, mutta viettää käytännössä kaiken aikansa meidän asunnossa. Perhe ei ole kovin paljoa lomansa aikana tehnyt, kolea ja sateinen sää on saanut heidät mieluummin jäämään sisätiloihin kuin lähtemään ulos kaupungille. Sulhon perhe tulee tänään meille vanhemmille käymään, tapaamaan virallisesti vanhempani. Jännittää.. Toisaalta tämän jälkeen voin hiukan rentoutua, häiden luultavasti "vaikein" osa on ohi. ;-)

Torstaina ajattelin rentoutua, käydä joogassa ja syödä hyvin (eli terveellisesti). Omat ruokatottumukset ovat kehittyneet niistä päivistä kun asuin vanhemmilla ja tällä hetkellä kaipaan "omia" ruokia. Nyt maistuisi tuore ja raikas vihersmoothie...! Ihan oikeasti - vaikka aiemmin vieroksuin soseutettua salaatteja ja muuta vihreää mukissa, nyt tuntuu että kroppa kaipaa kunnon viherpommia.

Sulho käy tänään vielä Kasinolla juttelemassa hovimestarin kanssa ja vie jo pöytäkoristeet ja muut pöydässä tarvittavat asiat paikalle. Me jaoimme kaikki tavarat jo pöytäkohtaisiin pusseihin, joten hommat menee varmasti oikein. Lauantaina Kasinolla käyvät vielä veljeni ja pari bestmania, jotka tarkistavat bändin kanssa että pelit ja systeemit toimii ja saadaan oma ipad kiinni kovaäänisiin.

Erikoisinta on miettiä mitä me tehdään ensi viikolla häiden jälkeen ja ennen häämatkaa.. Kun ei enää tarvitse suunnitella juhlia! 

3 kommenttia:

  1. Oikein hyvältä kuulostaa torstain rentoutumissuunnitelma. Kunpa itsekin muistaisi viimeisellä viikolla pitää kiinni myös omasta hyvinvoinnista kaiken kiireen ja stressin keskellä.
    Nautihan viimeisistä neitipäivistä!

    VastaaPoista
  2. Nautiskele olostasi! viimeisiä viedään :).

    VastaaPoista
  3. Apua, niin se aika vain menee. Nauti ja ihanaa päivää ja tuhannesti onnea! <3

    VastaaPoista