25. huhtikuuta 2014

Our Indian "Wedding"

Täällä Suomen päässä hääjärjestelyt on ollut tiukasti minun meidän käsissä, mutta Intian päässä sulhon perhe on ollut toteuttamassa juhlia. Varsinaiset häät ovat Suomessa, mutta sulhon perhe halusi järjestää meille juhlavastaanoton myös Intiassa. Varsinaisten häiden stressissä ja järjestelykiireessä nämä juhlat ovat melkein unohtuneet, mutta ehkä syytä lyhyesti esitellä mitä meitä odottaa.

Sulhon perhe lähtee siis häiden jälkeen tiistaina takaisin kotimaahan, me lennämme keskiviikkona aamulla perässä ja vanhempani sekä veli tyttöystävän kanssa lentävät Intiaan päivää myöhemmin juhliin ja lomalle. Juhlatilaisuus on lauantaina hotellissa lähellä sulhon vanhempien kotia. Paljoakaan en juhlista tiedä, mutta hotellin juhlatila on koristeltu intialaiseen tyyliin eli odotettavissa on jotain tällaista.. 



Nämä kuvat ovat koristeluehdotuksia, joita sulhon sisko lähetti meille. Yritin Yritettiin valita näistä vähiten joulukuusta muistuttava koristelu, joten todennäköisesti lavamme tulee olemaan jotain ensimmäisen tai viimeisen kuvan mukaista. Hääparihan perinteisesti istuisi lavalla tuollaisella penkillä, kummankin vanhempien keskellä.

Juhlissa on tietysti tarjolla ruokaa ja saatiin valita n. 15 sivuisesta menusta jotain mielestämme sopivaa. Maassa maan tavalla, ja poimimme ruuista hyvä valikoima intialaisia herkkuja - mutta myös muutama "neutraalimpi" vaihtoehto meille länsimaalaisille jos muiden ruokien chilipitoisuus käy liian suureksi.

Juhlia varten pitää - tietysti - ostaa uusi mekko, mutta en ole vielä keksinyt mitä laittaa päälle. Toukokuun lopussa säätila on ilmeisesti todella tukahduttavan kuuma ja kostea. Kyseessä täytyy siis olla joko kesämekko tai muuten ilmava asu.. muuten kupsahdan kuumuuteen. En kuitenkaan voi ostaa mitään todella lyhyttä tai avonaista asua, koska en halua herättää vääränlaista huomiota kaikkien intialaisten sukulaisten keskellä. Nettishoppailu siis jatkukoon alkakoon!

20. huhtikuuta 2014

Flower girls & boys

Häihimme tulee liuta pieniä avustajia - morsiusneidoiksi ja -pojiksi tulee siskon kolme lasta (2 tyttöä ja yksi poika), sulhon veljentyttö sekä kummipoikani. Lasten ikähaitari on 2-vuotiaasta 7-vuotiaaseen. Ihanaa saada pienet söpöläiset osaksi päiväämme, mutta samalla mietityttää moni käytännön asia.

Suoraan sanottuna en ole edes varma miten yleensä morsiuslapset astelevat alttarin suuntaan. Ennen kaasoja? Ennen morsianta? Ennen häämarssia vai sen alkaessa?  Yksi vaihtoehto olisi, että kaasot ja morsiuslapset kävelisivät yhdessä alttarille. Se olisikin söpöä, kaasot käsi kädessä morsiuslasten kanssa kävelemässä kohti alttaria.  

Koska lapset ovat vielä näin pieniä, ei heille ole annettu muuta tehtävää kuin olla mukana kirkkojuhlassa. Toivottavasti he uskaltavat kävellä alttarin päähän asti kaikkien vieraiden katsoessa. Ehkä isommat lapset voisivat kävellä käsi kädessä pienimpien kanssa alttarille. Kirkon jälkeen otamme kuvat pienten apulaisten kanssa, ennen kuin lapsenvahdit hakevat heidät kotiin. Häämme ovat siis lapsettomat (pääasiassa ainakin, ymmärrän toki että pienimpiä ei voi jättää kotiin juhlien ajaksi), jotta vanhemmatkin pääsevät juhlimaan kanssamme. 

Löytämissäni kuvissa lapsilla on ollut kukkakimput tai pienet korit kädessä. En ollut ajatellut hankkia koreja lapsille (tämä kuuluu pihistä-osioon), mutta ehkä olisi kiva idea ostaa heille liila kukkanen käteen.

Kuva

Hääblogi
Kuva
Morsiuslapset
Kuva




17. huhtikuuta 2014

Tehtävälista viimeisille viikoille

Kevätflunssa on iskenyt (onneksi nyt eikä 4 viikon päästä..) ja sairaspäivien aikana olen käynyt läpi to do -listaamme. Mehän olemma aika hyvällä mallilla! Toisaalta pakko ollakin kun häihin on tasan kuukausi! Budjettilistastakin huomaa, että monet asiat on hoidettu ja onneksemme monesta olemme päässeet halvemmalla kuin oletimme.

Päätimme pihistää hääautosta ja lainaamme kaasoni BMW:tä hääpäivänä. Emme kuitenkaan tule istumaan autossa pitkiä aikoja, joten totesimme että on turha käyttää satoja euroja autonvuokraan. Olin laittanut viestiä Jaguar- ja Mercedez Benz -autoklubien listoille ja sitä kautta eräs mies tarjosikin 1970-luvun valkoista Jaguaria 300€ päivähinnalla. Auto oli upea, mutta päätettiin kuitenkin ajatella järjellä ja säästää rahat muuhun käyttöön. Nyt täytyy vain tilata jostain autoon koristeita. Laitamme ainakin auton konepellin yli nauhat. Lisäksi haluaisin auton perään ilmapalloja.. riittääköhän ihan puhalletut ilmapallot vai pitääkö ne täyttää heliumilla?


Bussit saatiin mielestäni erittäin hyvään hintaan Busmo -nimisestä kuljetusfirmasta. Kaaso kyseli tarjouksia Kovaselta ja Tyllilältä, joista saatiin kahdesta bussista tarjoukset hintaan 550€ (Kovanen) ja 400€ (Tyllilä). Busmosta saimme bussit hintaan 350€.. Kyseltiin myös samalla Kovaselta pakettihintaa busseille ja hääautolle, mutta emme saaneet mitään erikoishintaa koko paketille vaan tarjosivat hääkuljetusta hintaan 300€. No, ilmeisesti bisnes käy heillä sen verran hyvin, ettei hinnoissa tarvitse joustaa.

Ostoslistalla päälimmäisenä on löytää jotain erikoista hääyölle.. sekä häämatkalle. Olen selaillut ainakin Boutique LouLoun valikoimaa, niillä on kivannäköisiä ja suhteellisen edullisia yöasuja. Zalandolla ja muilla tavallisilla nettikaupoilla ei oikein ole mitään erikoista.. nyt etsitään sitä kuuminta hottia!

Saatiin viikonlopun aikana vieraslahjat pussitettua kahden kaason ja yhden vierailevan tähden avulla. Unohdin tosin, että meidän piti vielä lisätä pussukoihin ohje miten keittää intialainen Masala-tee. Lisäksi Baileys-pullojen ympärille pitää laittaa nauhat ja pieni lappu. Kaikki nämä jäävät vielä seuraavaan askarteluiltamaan. Olen ylpeänä onnistunut välttämään lähes kaiken askartelun! Olenkin sellainen mämmikoura, ettei jälki edes olisi kaunista.. 

Kuva

Mukavaa & rentoa pääsiäistä kaikille!

14. huhtikuuta 2014

Hääkukkien inspiraatiot

En ehtinytkään vielä kirjoitella tänne vierailustani kukkakaupassa. Häidemme kukat on nyt sovittu floristin kanssa, enkä malta odottaa ihanaa kimppuani! Kävin tätini kanssa hänen yhteistyökumppanin luona, Kruunuhaassa sijaitsevan kukkakauppa Jussila/La Reinen jutuksilla, jossa sovittiin liikkeen omistajan kanssa hääkukista. Liike toimittaa kukat moniin valtion virallisiin juhliin, joten voin olla varma kukkien laadusta ja tekijöiden osaamisesta. Lisäksi sain tätini kautta ihan kivan alennuksen kukista. 

Menin sinne tekemäni inspiraatio-powerpoint mukanani, jossa oli kuvia kivoista kukkakimpuista ja pöytäasetelmista. 

Inspiraatiota morsiuskimppuun. 

Kuva
Kuva

Kuva
Sovimme, että minulle tulee neljää eri kukkaa (valkoinen ruusu, vaalean liila ruusu, tumma liila eustoma, liila freesia). Kaasoille tulee samantyylinen kimppu, mutta pienempi ja yksinkertaisempi. Minulle ei siis tule heittokimppua, todennäköisesti vain viskaan tuon kimpun. En näe järkeä että kuivatan kimppua, muistelen sitä mieluummin tuoreita kukkia kuin katselen kuivaa kukkakasaa kotonani.

Tällaisia inspiraatiokuvia näytin pöytäasetelmia ajatellen. En pidä lainkaan matalista kukka-asetelmista vaan halusin mieluiten korkeat ja näyttävät kukka-asetelmat. Näitä esittelin kukkakaupan Susselle, ja hän sai niistä hyviä ideoita.
Häät toukokuussa 2014
Kuva
Keväthäät
Kuva






Pöytäkukat
Kuva
Meille tulee siis pöytäasetelmaksi kukkia korkeaan maljakkoon,ja siihen asetellaan liilahtavia kukkia jotka tulevat hiukan "valumaan" alaspäin. Yhteensä otamme 9-10 kpl pöytäasetelmia, 4 kimppua, 4 viehettä ja buffet-pöydälle kukka-asetelman. Yhteensä maksamme lystistä 730 € (hinta todennäköisesti vielä laskee hiukan, sillä karsin buffet-pöydän asetelmaa pienemmäksi). Minusta tämä on ihan kohtuullinen hinta, tietysti tässä on "perhesuhteiden" alennus mukana.

Mitä mieltä kukista? Millaisia pöytäkukkia teille tulee?

13. huhtikuuta 2014

Siepattu sulho ja pieniä vieraslahjoja

Tämän blogin hiljaisuus päättyy nyt.. Pääsin viikon Euroopan työmatkakiertueeltani perjantaina yöllä ihan täysin uupuneena. Samana iltapäivänä sulho siepattiin toimistoltaan kolmen konnan mukaan ja vietiin Tallinnan laivasatamaan. Sankari on nyt jossain päin Tallinnaa 19 ystävän kanssa sikaritastingissa, KGB museossa - ja bileissä. 

Päätin hyödyntää yllätysmatkan Tallinnaan ja toteuttaa jo pitkään ajatuksissa olleen vieraslahjaidean. Onnistuin myymään idean myös sulholle ja rekrytoin veljeni hoitamaan homman satamassa ennen paluumatkaa tänään illalla. Koska Kulosaaren Kasinon viinilista on järkyttävän kallis ja vieraat istuvat kirkon jälkeen bussissa matkalla juhlapaikalla, heitä voisi ilahduttaa pienellä juomalla. 

Kuva
Tilasin siis 100kpl pieniä Baileys pulloja Norde Centrumissa olevasta WineStoresta. Olin perjantaina Amsterdamista tekemässä ennakkotilausta ja soitin sinne kysyäkseni miten tilaus tehdään, mutta sain tietää ettei heillä ollut noin paljon pikku-Baileyseja. Soittelin SuperAlkoon, mutta heillä oli vain VanaTallinn -pulloja, joka on aika samantyylistä kuin Baileys, joten tilasin heiltä 100kpl. Onnekseni, WineStoren nainen soitti takaisin ja sanoi että oli varmistanut toimittajaltaan että he saavat sittenkin 100kpl sunnuntaita varten! Mahtavaa asiakaspalvelua! Peruin siis Vana Tallinn -pullot SuperAlkosta ja toivon että veljeni saa pullot noudettua ongelmitta...


Kuva Pinterest


Pullot saapuvat siis vasta tänään illalla, joten tämän päivän kaasojen askarteluun ne eivät ehdi. Laitetaan niihin kuitenkin ympärille pieni nauha ja pieni teksti, todennäköisesti ihan yksinkertaisesti "Kippis" ja "Cheers" tai jotain muuta pientä tervehdystä.

6. huhtikuuta 2014

My Bachelorette Party

Nyt se sitten koitti - polttarit! Ihana 12 hengen naislauma yllätti minut eilen aamulla kotikeittiössä ja kaappasi minut mukaan päivän kestävään ilonpitoon, jossa naurettiin ja itkettiin yhdessä.

Olin vähän aavistellut - ja pelännyt - polttareita tälle viikonlopulle. Toivoin toisaalta, että epäilykset polttariviikonlopusta olisivat turhia - minulla on nimittäin töiden suhteen kevään pahin aika ja ensi viikon työmatkat vaativat valmistelua. Noh, ehkä tässä dagen efter -horroksessa saan vielä jotain aikaiseksi. ;-)

Oltiin siis sulhon kanssa sovittu ystäväni perheen kanssa treffit Eläinmuseoon lauantai-aamuksi. Hiukan ennen kuin lähdimme kotoa, summeri soi ja ystäväni tuli sisään kassien kanssa. Tässä vaiheessa sitten arvasin jo mistä on kyse, ja perässähän astui sisään koko loppulauma ihania ystäviä! Pöytä katettiin brunssiherkuilla ja mulle iskettiin kuoharilasi käteen. Sain pussillisen aarteita - pussissa oli pieni muisto jokaisen polttariosallistujan ja minun yhteiseltä historialta. Ihan mahtavaa katsella kaikkia pieniä esineitä ja muistella yhteisiä matkoja, harrastuksia ja elämyksiä. Joidenkin kavereiden kanssa on yhteistä historiaa jo 16 vuotta.. melkein puolet mun elämästä!

Ennen lähtöä käteeni annettiin lista tavaroista, joita tarvitsen päivän aikana, ja käskettiin olla valmis kymmenessä minuutissa. Päivän koitoksia varten sain erityisen asun - nunnan kaavun ja päähuivin. Eväspussit annettiin käteen ja näin me lähdettiin liikkeelle. Pitkä talvitakki päällä näytin enemmänkin muslimilta kuin nunnalta.. Onneksi oli aurinkoinen päivä ja aurinkolasit suojasivat. Luostarikunnan muut nunnat laittoivat päähänsä tietysti nunnille sopivat päähineet. 

Lounaspussissa oli totuuksia lasten suusta

Ensimmäinen vaimokoe oli viettelystaitojen hiominen - tietysti Bollywood tanssitunnilla! Sain päälleni perinteiset intialaiset vaatteet ja harjoiteltiin porukalla tunnin ajan lyhyt tanssi Om Shanti Om -elokuvan musiikin tahtiin. 


Seuraavaksi suunnattiin jälleen kohti Töölöä ja päästiin nauttimaan viinimaistelusta ystävän opastuksella. Täällä mulle paljastettiin, että viininmaistelu olikin plan B - alunperin mun piti mennä lentämään pienkonetta, mutta kovan tuulen takia suunnitelmat jouduttiin peruuttamaan. Pääsen tietysti lentämään myöhemmin - en malta odottaa!


Viininmaistelusta lähdettiin aika lailla kevein askelin kohti seuraavaa tapahtumapaikkaa - morsiussaunaa. Siellä heitin löylyveden mukana viimeisetkin rippeet kaikista eksistäni ja kaunistauduin uutta avioelämää varten. Loppuilta juhlittiin Teatterin baarissa - jo kieltämättä aikamoisessa sumussa. 

Päivä meni tosi nopeasti, mutta oli juuri sellainen kun olin toivonut - yhdessäoloa kavereiden kanssa. Illan mittaan vuodatettiin myös joitain kyyneleitä (tai no vähän enemmänkin, taisin näyttää pesukarhulta kun päästiin sisään Teatteriin..musta on tullut vanhemmiten ihan nyyhky. Täytyy varautua myös nenäliinakasalla häissä!), juteltiin ja naurettiin. Kiitos kaikille upeille naisille!
 

2. huhtikuuta 2014

Huomenlahja

Huomenlahja sulholle - mission impossible? Siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu. Monet morsiammet käyvät nykyään boudoir-tyylisissä kuvauksissa, mutta sulho ei siitä ole erityisen innostunut kun tästä jossain vaiheessa utelin. Mitä niillä kuvilla tekisi ja mihin ne laittaisi? Esillä niitä ei voi/viitsi pitää, joten ne päätyisivät todennäköisesti vain laatikon pohjalle. Tietysti ne voisivat olla kiva muisto sulhaselle morsiammen nuorekkaasta kauneudesta hääpäivän alla (ja mulle itselleni hyvä muisto kuinka nuori ja hehkeä tällä hetkellä olen.. rupsahtaminenhan on väistämätöntä.. ;-) ), mutta muuten luulen, että kuviin satsattu raha olisi vähän hukkaan heitetty. Ollaan yhdessä pohdittu summaa, minkä kumpikin panostaisi lahjaan, jotta ei tuhlata liikaa rahaa taas yhteen lahjaan heti häiden jälkeen eikä toinen panosta paljon enemmän kuin toinen.

Perinteisiä vaihtoehtoja huomenlahjalle :
1. Rannekello
Klassinen ja aikaakestävä käyttöesine. Jos haluaa laadukkaan merkkikellon, siihen pitää sitten investoida kunnolla rahaa. Hyvään kelloon pitäisi varmasti laittaa tonnin verran rahaa, ja sitä ei nyt ole pankkitilillä.. Enkä ole voittanut lotossakaan vielä, yrityksistä huolimatta!


2. Kalvosimet
Sulholla ei olekaan kalvosimia, joten tämähän voisi olla kiva idea huomenlahjaksi. Etsystä löytyy kalvosimia joihin saa kaiverrettua haluamansa tekstin. Personalisoidut kalvosimetkin olisi kiva idea - esimerkiksi nimikoidut RWJ. Ja toiseenhan voisi laittaa mun (vielä) tyttönimeni kirjaimet - KMP.

Kuva
 
Kuva


Tai kalvosimet, joissa näkyy meidän nimet ja hääpäivä. 

Kuva

 3. Lahjakortti yhteiselle hemmotteluhetkelle
 Kylpylälomalle? Viikonloppu Tallinnassa/Riikassa? Tähänkin menee useampia satasia. Ehkä sitä voisi sopia että ostamme yhteisenä huomenlahjana toisillemme kaupunkiloman, jonne voimme lähteä 6kk kuluttua häistä.. 

4. Kehys hääkuvaa varten
Kuva varmasti laitettaisiin esille joka tapauksessa häiden jälkeen, eikä lahja olisi nimenomaan sulhaselle vaan kummallekin. 

Kuva
  Oikein muuta en nyt keksi, joten auttakaa morsianta häähädässä! Mitä olette ostaneet tai aiotte ostaa miehellenne huomenlahjaksi?