21. helmikuuta 2014

Kenkäshoppailuvinkkejä Barcelonaan?

Lähden huomenna Barceloonaan viikon työmatkalle, jee! Samalla toivottavasti ehdin käydä muutamassa kenkäkaupassa hääkenkien metsästyksessä.. Vaikka itse asiassa ostinkin jo hääkengät viime viikonloppuna!  Ne on nyt värjättävänä ja tuon ne näytille kunhan saan ne kotiin.

Valitsin kengät aika paniikissa, koska olin jo heittänyt toivoni liilojen kenkien löytämisestä. Unohdin tietysti, että vietän viikonlopun Barcelonassa.. hienoa. No, koskaan ei voi olla liikaa kenkiä! Sitä paitsi jalat tykkäävät, jos kenkiä vaihtaa kesken illan, eikös vaan?

Keväthäät
Kuva

Koska minulla ei varmasti ole liikaa shoppailuaikaa, pitäisi löytää Barcelonan parhaat osoitteet minne kannattaa suunnata kengät mielessä. Kaipaan siis Barcelonan tuntijoiden vinkkejä ihanista kenkäkaupoista, joista löytyy juhlakenkiä!

19. helmikuuta 2014

Kutsuetiketistä

Huh, kutsut pitäisi olla kohta postissa, jotta ne ehtivät myös ulkomaille ennen R.S.V.P. päivämäärää. Nyt mietin, että ei olisi pitänyt antaa periksi sulholle ja sen mielestäni liian aikaiselle R.S.V.P. deadlinelle.. 

Kutsuja miettiessä ja osoitteita tarrapohjalle näpyteltäessä mieleeni tuli myös kutsuetiketti. 

Kutsut lähetetään 4-6 viikkoa aikaisemmin. Jos kutsuttuja tulee paljon ulkomailta, on hyvä lähettää kutsut hieman tätäkin aikaisemmin. Jos juhlat osuvat pahimmalle "ruuhkakaudelle" kuten kesälle, on suositeltavaa lähettää Save the Date -kutsu. Itse lähetimme STD-kutsut jo syksyllä ja samalla pyysimme kutsuttuaj lähettämään postiosoitteensa, jotta kutsut löytävät perille.

R.S.V.P  Kirjaimellisesti "respondez s'il vous plait", eli vastatkaa olkaa hyvä. Varsinaisen etiketin mukaan pukukoodi laitetaan kutsun vasempaan kulmaan ja R.S.V.P oikeaan kulmaan, mutta nykyään nämä asetetaan kutsuista riippuen eri kohtaan kutsukorttia. Meillä on R.S.V.P on kutsussa, mutta pyydämme vastauksen nettisivujemme kautta. Tietysti otamme vastauksia vastaan myös muuta kautta, en oletaan että ukkini lähtee seikkailemaan netissä tätä varten. Sivuiltamme löytyy myös pukukoodi, meillä se on tumma puku.

Kenet kutsutaan? No, tämähän on kinkkisempi tilanne. Monella on varmasti ystäviä eri puolilta elämäntaipaletta (opiskelu-, työ-, harrastekaverit), joten kutsulistan määrittäminen voi olla hankalaa. Mekin jouduimme karsimaan muutamia ystäviämme listalta, mutta samalla lisäsimme vanhempiemme toiveesta muutamia perhetuttujamme. Hääpari tietysti päättää ketä juhliin kutsutaan - varsinkin jos juhlat maksetaan parin pussista. 

Kutsutaanko lapset? Tämä voi monelle olla hankala tilanne, varsinkin jos lähipiirissä on paljon lapsellisia. Minä itse vaadin jo alusta lähtien, että häitämme juhlitaan aikuisten kesken. Ensinnäkin, vanhemmat nauttivat juhlista enemmän kun jälkikasvun perässä ei tarvitse juosta. Toiseksi, meidän häämme alkavat iltapäivällä ja jatkuvat myöhään yöhön; tällaiset juhlat eivät ole sopivimmat lapsille. Kolmanneksi, lapsille tulisi järjestää puuhanurkkaus ja melkeinpä lastenvahti, jotta vanhemmat voivat hetken rentoutua. Tietysti, meillekin on tulossa muutama lapsi, lähinnä käytännön syystä. Ihan pientä lasta ei voi jättää kotiin jos vanhemmat tulevat ulkomailta Suomeen juhlimaan.

Kuorien osoittaminen ja kutsuetiketti. Virallisesti miehen nimi tulee kuoreen ensin, mutta nykyään naisen nimi laitetaan lähes aina ensin. Amoriinin sivuilla oli hyvä ohjeistus kutsuetiketistä ja mitä kuoriin kirjoitetaan. Avo- tai avioliitossa olevat puolisot kutsutaan aina yhdessä juhliin (Mari Meikäläinen & Teppo Teivonen). Seurustelevat parit, jotka eivät asu yhdessä kutsutaan muodossa "Mari Meikäläinen & avec" juhliin. Minusta tämä viimeinen esimerkki on erikoinen. Pitäisikö minun kutsua ystävieni poikaystävät, jotka olen tavannut useasti, nimellä "avec" juhliin? Kuulostaa vähän kylmältä. Voi olla, että rikomme tässä asiassa etikettiä.

Yhteen asiaan en löytänyt vastausta netistä - onko etiketin vastaista ojentaa kutsu henkilökohtaisesti kutsuttavalle vai onko parempi lähettää kuori postitse? Tapaan suurimman osan sukulaisista parin viikon päästä niin olisihan se helpompaa (ja halvempaa) antaa kuoret kouraan kuin lähettää ne.

Kutsujen etiketti

16. helmikuuta 2014

Love Me Do

Suuresti mainostetut ja hypetetyt Love Me Do -messut koittivat eilen Helsingin Suvilahdessa, monelle Flow-festivaaleilta tutussa Suvilahdessa. Aamun mekkoshoppailun jälkeen lähdettiin kaason kanssa uteliaina tutustumaan messujen tarjontaan. 

Suoraan sanottuna olin hiukan pettynyt messujen tarjontaan. Ensimmäisenä yllätyin messutilan pienuudesta. Tilana oli Kattilahalli, joka omasta mielestä oli aika sekava ja kaikui kovasti. Hälinän taustalla joku bändi yritti esiintyä, vaikka musiikki sekoittui vähän ikävästi taustameluun ja tilan kaikuun. Näytteilleasettajia ei ollut montaa ja omasta mielestä paikalla tuntui olevan aika monta kakuntekijää ja hääsuunnittelijaa. Lisäksi paikalla oli usea pikkupiste, joissa myytiin käsintehtyjä koruja ja muuta rihkamaa. Tosi sööttejä koruja ja koristeita, mutta en ostaisi omiin häihini pitsisiä korvakoruja.

Visuaalisesti messut olivat todella kauniit - tila ja näytteilleasettajat henkivät romantiikka ja vintagea. Ehkä messut olivatkin kohdennettu niille, jotka ovat juuri menneet kihloihin eivätkä ole vielä aloittaneet konkreettisia hääsuunnitteluita.








Love Me Do -messut olivatkin fiilistelymessut - mitään konkreettista sieltä en saanut omien häiden suunnitteluun, mutta sainpahan hetkeksi jälleen uppoutua romantiikan vaaleanpunaiseen hattarasuohon ja ihastella vaaleanpunaisia cupcakeja, hääkakkuja, pöytäasetelmia ja pitsisiä häämekkoja.

14. helmikuuta 2014

Happy valentine's day!

Iloista, suloista ja romanttista ystävänpäivää kaikille! 

Tällainen aamuyllätys odotti unisia silmiäni keittiön pöydällä. :-)




Häät.fi tytötkin ilahduttivat pientä bloggaajaa kortilla. 


Keväthäät

Lauantaina lähdetään sitten Love Me Do -häämessuille ihastelemaan uusia hääjuttuja. Siellä nähdään!

12. helmikuuta 2014

Ladies in purple

Kaasot pukeutuvat häissä liiloihin mekkoihin, yksinkertaista. Näköjään ei olekaan. Liila ei näköjään ole kauden väri tai sitten Suomessa ei vain käytetä liiloja juhlamekkoja. 

Kevät häät
Kuva


Suunnitelmissa on löytää kolme samansävyistä pitkää mekkoa leideille. En ole vaatinut tietyn mallisia tai värisiä mekkoja, koska emme pysty kustantamaan kaasojen asuja hääbudjetista. Tämän takia olenkin vain esittänyt toivomuksen, että edes jollain kolmesta olisi tumman liila mekko, muut voivat käyttää vaaleampia sävyjä. Se saattaisi näyttää itse asiassa tosi kivalta, jos mekot ovat hiukan eri liilan värisiä.
 
Kävimme tyttöjen kanssa viime lauantaina katsastamassa muutaman Helsingin keskustan pukuliikkeen. Ainoastaan yhdessä oli edes jossain määrin varteenotettavia mekkomalleja, jotka sopivat teemaan ja istuvat kaasoille. Kasarmintorin Fleur D'Orangessa oli kauniita pitkiä juhlamekkoja, joita saa onneksi tilattua haluamassa värissä. Täältä saisimme eri malliset mekot eri säyvyissä, jotta kaikki löytävät itselleen hyvin istuvan ja myöhemminkin käytettävän mekon. Huonona puolena olikin hinta.. 340€ per mekko on aika suolainen hinta.

Mielestäni yhtenä hyvänä vaihtoehtona on ostaa mekko nettikaupasta. Ebayssa on tarjolla hyvä valikoima mekkoja, vaikka vähän askarruttaa tilata tavaraa USAsta asti.  Yllätyksekseni pari Ebayn valikoimissa olevista mekoista taitaa olla ihan samat, joita kokeiltiin Fleur D'Orangessa! Voiko tosiaan olla, että kauppa tilaa mekot samasta nettipalvelusta??

Nämä kaksi mallia ovat ihan samat mitä kokeilimme liikkeessä, vain hinta on murto-osan siitä mitä kivijalkaliikkeessä pyydettiin.

Kuva
Kuva

Mistä muualta kannattaa etsiä kaasoille mekkoja?

10. helmikuuta 2014

Kakkuraati

Kakkuraati kokoontui jälleen lauantaina konditoria Ph7:n kakkujen ääreen. Ensimmäinen kierros kakkuja testailtiin jo marraskuussa, mutta silloin ei valitettavasti ollut tarjolla kaikkia niitä mitä haluttiin testata. Samoin heidän kakkulistansa oli uusiutumassa, niin jäätiin suosiolla odottamaan tammikuuta.

Tällä kertaa lautasella odotti mansikka-grandmarnier-kakku, valkosuklaa-vadelma, raparperi-marenkikakku, ja mansikka-jogurttikakku. Järjestettiin sulhon kanssa kunnon kakkuraati; kummankin piti antaa pisteet 1-10 sekä kommentoida kakkua ja makua. 

Vadelma-valkosuklaa
Mansikka-jogurttikakku

Raparperi-marenkikakku
Mansikka-grandmarnier


Voittajaksi selvisi mansikka-grandmarnier-kakku. Maku oli mansikkainen ja voimakkaampi kuin muissa kakuissa. Jogurttikakku oli vähän liian kevyt ja mauton, tosin kivan ilmava. Raparperi-marenkikakku oli meidän mielestä liian pähkinäinen. Valkosuklaa-vadelmakakusta ei löydetty ripaustakaan valkosuklaata.

Mahtavaa, taas yksi asia to-do-listalta tehty. Enää 46 asiaa jäljellä! ;-)

7. helmikuuta 2014

99 days

Ysiysi päivää jäljellä H-hetkeen! Ja to-do-listalla on lähes yhtä monta aihetta tehtävänä. ;-)


Lauantaina haetaan uusi satsi hääkakkuja maisteltavaksi, toivottavasti voidaan sen jälkeen päättää mitä kakkua maistellaan hääjuhlissa. Viikonloppuna käydään myös kaasojen kanssa shoppaamassa mekkoja heille. Ihanat leidit liikenteessä! 

Mahtavaa viikonloppua kaikille! <3

6. helmikuuta 2014

Guestbook options

Me morsiammet tykätään yrittää olla "erilaisia".. monesta perinteisestä häätavasta on muokattu uusi vaihtoehto moderneihin häihin. Yksi näistä on vieraskirja. Vieraskirjan vaihtoehdoiksi on esitetty vaikka mitä.. kiviä, pullonkorkkeja, post-it-lappuja, polaroid-kuvia, sormenjälkiä hää"puissa", tilkkutäkkiä.. you name it!

Hääblogi
Kuva
Hääblogi
Kuva




















Myönnään, perinteinen vieraskirja on vähän tylsä... Lisäksi siinä on muutama käytännön ongelma: moni ei keksi mitään kirjoitettavaa vieraskirjaan ja kaikki eivät välttämättä ehdi kirjoittaa mietteitään paperille juhlien aikana kun kirja seikkailee ympäri juhlatilaa. En tosin ole myöskään minkään muka-luovan kannalla, miksi raahaisin 110 kiveä juhliin vieraiden tervehdyksiä varten - ja minne ne kivet laittaisin juhlien jälkeen!

Haluaisin kuitenkin säilyttää viestit myöhempää tunnelmointia ajatellen, helpointahan ne on laittaa kirjaan tai kansioon, jotta ne pysyvät tallessa ja kunnossa. Erityisiä vieraiden toivomuspolaroideja en kannata; meillä on joka tapauksessa photo booth. Yleensä vierailla on vaikeuksia kirjoittaa mitään omaperäistä ja hauskaa toivomuksena hääparille, joten ehkä parasta on antaa pientä ohjeistusta ja suuntaa ajatuksille. Kiva idea minusta on tällaiset "toivomuskortit", joissa pyydetään vieraita kirjoittamaan parista ja antamaan heille ohjeita tai neuvoja tulevaa avioelämää varten. 


kevät häät
Kuva
Kuva
Keväthäät 2014
Kuva

Tuo viimeinen idea taitaa olla vähän liian rajoittavaa.. haluaisin kuitenkin, että vieraat jättävät myös ihan omat toivomuksensa mieluummin kuin täyttävät aukkotehtäviä häissä. Toinen hauska idea olisi aikuisten ystäväkirja -tyylinen ratkaisu!

Kertokaahan te tuleeko häihinne eksoottisia vieraskirjoja kuten kiviä, pullonkorkkeja, sormenjälkiä tai muita?

5. helmikuuta 2014

Hääkampaukselle tekijä

Tukka hyvin, kaikki hyvin - ainakin hääpäivänä! Omalla to-do-listalla on jo jonkinaikaa roikkunut kohta "hääkampaus", johon pitäisi löytää ratkaisu. Ensimmäinen ongelma on päättää miten se tukka pitäisi laittaa hääpäivänä. Toinen ongelma on löytää tekijä, joka osaa tehdä sen hyvin ja pystyy samana aamuna laittamaan myös kolmen kaason tukka juhlakuntoon. 

Mielessä on siis perinteinen niskanuttura, mahdollisesti tukka hieman laineilla tai kiharoilla, jotta nutturaan tulisi eloa. Olen miettinyt myös hiuskoristetta tuohon nutturan sivuun. Jonkinlaisen letin liittäminen hiustyyliin voisi olla hyvä, kuten tässä toisessa kuvassa on.

Keväthäät
Kuva
 
Hääblogi
Kuva
Suurempi ongelma on ehkä se, mistä löydän kampaukselle tekijän - sellaisen joka ehtii tehdä neljän naisen tukan valmiiksi suurinpiirtein samoihin aikoihin? Omassa kampaamossani on ilmeisesti vain yksi työntekijä, joka on tehnyt kampauksia.. eli sinne ei taideta mitenkään ehtiä kaikki neljä. 

Vinkatkaa hyvistä kampaamoista Helsingin keskusta-alueella, joissa olette olleet tai joista olette kuulleet!

2. helmikuuta 2014

Pearlwise bolero

Ostin hääpäivän yhdeksi vaihtoehdoksi BHLDN helmikirjaillun boleron. Pohdiskelin eri vaihtoehtoja ennen joulua ja vielä lentokentällä aamuvarhaisella ennen lentomme lähtöä Intiaan, päätin laittaa tilauksen sisään. Onneksi boleron hintaa oli laskettu reippaasta 200 dollarista 80 dollariin! Tilaus sisään (ja humps, toimituskustannukseksi tuli 40$) ja hyvillä mielin joululomalle. Ei tietenkään tullut mieleeni, että tuotteen tultua EU:n ulkopuolelta, joudun maksamaan tuotteesta tullimaksut. Yllätykseksi tullimaksu ei ollut ihan älytön; olihan se tietysti ylimääräinen kustannus tuon vaatekappeleen hintaan, mutta ihan siedettävä hinta. 


 
Tässä se nyt on. Upea, helmikirjailtu bolero. Värisävy ei ihan ole oikea, alla oleva päiväpeitto tuntuu heijastavan boleroon. Sävy on ivory, ei noin keltainen kuin kuvassa.

Jäin vain miettimään onko tämä tarpeeksi lämmittävä jos hääpäivä sattuu olemaan viileä ja pilvinen? Olen sellainen vilukissa, että tarvitsen juhliin jotain lämmittävää. Toukokuu kun ei välttämättä ole erityisen hyvä kuukausi säiden suhteen, ja iltaisin varsinkin on viileä.

Keväthäät




Keväthäät

Tuote on upea, mutta voi olla että tilaan kuitenkin varuille jonkun toisen boleron. Shoppailu jatkukoon! :-)